Illalla sitten turvottaa jo mukavasti.. ;o)
Heti kun saan aikaiseksi laitan mahakuvan tältä aamulta. Tuleva kuva on ehkä se totuudenmukaisempi..
Lisäystä 12.12. eli rv 16+3
Tässä aamukuvaa mahakummusta. Se todenmukaisempi ilman turvotuksia..
maanantai, 10. joulukuu 2007
Kuvaa pukkaa..
Pakko laittaa kuva tänne. Eilen väitin kiven kovaa, ettei mitään mahaa näy..
Illalla sitten turvottaa jo mukavasti.. ;o)
Heti kun saan aikaiseksi laitan mahakuvan tältä aamulta. Tuleva kuva on ehkä se totuudenmukaisempi..
Lisäystä 12.12. eli rv 16+3
Tässä aamukuvaa mahakummusta. Se todenmukaisempi ilman turvotuksia..
Illalla sitten turvottaa jo mukavasti.. ;o)
Heti kun saan aikaiseksi laitan mahakuvan tältä aamulta. Tuleva kuva on ehkä se totuudenmukaisempi..
Lisäystä 12.12. eli rv 16+3
Tässä aamukuvaa mahakummusta. Se todenmukaisempi ilman turvotuksia..
sunnuntai, 9. joulukuu 2007
Pitkästä aikaa..
...rv 16+0
Niin se aika on vierähtänyt. On käyty ultrassa, ollaan silitelty pienen pientä kumpua alavatsalla ja kuulosteltu niitä pieniä tömähdyksiä pikkuisen suunnalta.
Kahden vilkkaan lapsen äitinä arki vain jatkaa kulkuaan. Sitä vain huomaa, että taas on mennyt yksi viikko kuin hujauksessa, taas viikko lähempänä vauvan syntymää. (vaikka onhan siihen aikaa). Edellisiin raskauksiin verrattuna olen osannut ottaa raskauden rauhallisesti. En laske viikkoja tai päiviä vauvan syntymään ja suurimman osan ajasta raskausviikkojen määrä on melkoisen laskemisen takana ennen kuin osaa vastata varmasti oikein. Olen nauttinut elämästäni juuri näin, kahden lapsen kanssa kolmatta odottaen. En ole muistanut valokuvata olemattoman pientä vatsakumpuani, vaikka kahden edellisen kohdalla sitä olen ikuistanut ensiviikoista lähtien.
Osaanko ottaa asiat jo omalla painollaan? Mene ja tiedä sitä, mutta niin tärkeä osa minua kuin raskaus onkin, ei se täytä päiviäni olemassaolollaan. Ei niin, eikö käsi laskeutuisi vatsan päälle hienoisesti sitä silittäen tai ettenkö juttelisi pikkuiselle tulokkaalle kohdussani. Mutta jotenkin tällä kertaa tämä vain etenee omalla painollaan..
Ultrassa kostui sekä minun että miehen silmäkulma. Oli se vain liikuttavaa katsoa villisti heiluvaa ja huitovaa pikkuihmistä. Juuri meidän lastamme, joka vilkutteli kuin kertoen, että täällä ollaan. Kaikki oli juuri niin kuin pitikin ja raskaus todellistui jotenkin kummasti. Meille todellakin on tulossa kolmas lapsi.
Vähän aikaa sitten oli lääkärineuvolakin, jossa kuulin ensimmäistä kertaa pikkuisen sydänäänetkin. Nousi se hymy tälläkin kertaa kasvoille sitä pientä jumputusta kuunnellessa. Miten ihmeellistä tuo pienen ihmisen kasvu onkaan.
Vielä ei voi sanoa, että paksusti voidaan sillä vanhat housut ja paidat menevät edelleen päälle loistavasti. Mutta ollaan täällä raskaana edelleen, vaikka kuulumisien ja ajatuksien ylös kirjoittaminen onkin vähän jäänyt vähemmälle..
Niin se aika on vierähtänyt. On käyty ultrassa, ollaan silitelty pienen pientä kumpua alavatsalla ja kuulosteltu niitä pieniä tömähdyksiä pikkuisen suunnalta.
Kahden vilkkaan lapsen äitinä arki vain jatkaa kulkuaan. Sitä vain huomaa, että taas on mennyt yksi viikko kuin hujauksessa, taas viikko lähempänä vauvan syntymää. (vaikka onhan siihen aikaa). Edellisiin raskauksiin verrattuna olen osannut ottaa raskauden rauhallisesti. En laske viikkoja tai päiviä vauvan syntymään ja suurimman osan ajasta raskausviikkojen määrä on melkoisen laskemisen takana ennen kuin osaa vastata varmasti oikein. Olen nauttinut elämästäni juuri näin, kahden lapsen kanssa kolmatta odottaen. En ole muistanut valokuvata olemattoman pientä vatsakumpuani, vaikka kahden edellisen kohdalla sitä olen ikuistanut ensiviikoista lähtien.
Osaanko ottaa asiat jo omalla painollaan? Mene ja tiedä sitä, mutta niin tärkeä osa minua kuin raskaus onkin, ei se täytä päiviäni olemassaolollaan. Ei niin, eikö käsi laskeutuisi vatsan päälle hienoisesti sitä silittäen tai ettenkö juttelisi pikkuiselle tulokkaalle kohdussani. Mutta jotenkin tällä kertaa tämä vain etenee omalla painollaan..
Ultrassa kostui sekä minun että miehen silmäkulma. Oli se vain liikuttavaa katsoa villisti heiluvaa ja huitovaa pikkuihmistä. Juuri meidän lastamme, joka vilkutteli kuin kertoen, että täällä ollaan. Kaikki oli juuri niin kuin pitikin ja raskaus todellistui jotenkin kummasti. Meille todellakin on tulossa kolmas lapsi.
Vähän aikaa sitten oli lääkärineuvolakin, jossa kuulin ensimmäistä kertaa pikkuisen sydänäänetkin. Nousi se hymy tälläkin kertaa kasvoille sitä pientä jumputusta kuunnellessa. Miten ihmeellistä tuo pienen ihmisen kasvu onkaan.
Vielä ei voi sanoa, että paksusti voidaan sillä vanhat housut ja paidat menevät edelleen päälle loistavasti. Mutta ollaan täällä raskaana edelleen, vaikka kuulumisien ja ajatuksien ylös kirjoittaminen onkin vähän jäänyt vähemmälle..
perjantai, 16. marraskuu 2007
Kuulumisia..
rv 12+5
...kyllä täällä ollaan edelleen, tukevasti raskaana. Jotenkin tuo oikea elämä vie mukanaan hyvin tehokkaasti aktiviteetteineen ja blogi meinaa jäädä.
Viikon kohokohta oli tiistaina, np-ultran ollessa vuorossa. Ja vaikka kyse on kolmannesta lapsesta, niin kummasti se näky siellä ruudussa vain sai kyyneleet silmiin ja me miehen kanssa katsottiin hiljaisina tuota uutta ihmettä. Siellä se meidän pikkutyyppi heilutteli käsiään kuin tervehtien.."heipä hei isi ja äiti, täällä sitä ollaan". Pikkutyyppi oli kiitettävän liikkuvaisella tuulella eikä meinannut pysyä paikallaan hetkeäkään vaan viuhtoi ja potki minkä ehti. Mies jo naureskelikin, että on nähtävästi tulossa isoveljiensä kaltainen tapaus. Kaikki oli normaalisti ja tyyppi oli juuri sen kokoinen kuin pitikin. Istukka on tällä hetkellä kohdunsuun edessä, mikä kaiketi selittää pienet vuodot tuossa alkuraskaudessa (ja kyllä se pelästytti..). Toivottavaa on, että istukka siirtyisi muualle nykyisestä olinpaikastaan..
Maha on pienesti pullahtanut jo esiin, mikä kai ei ole kovin epätavallista kun kyseessä on jo kolmas raskaus. Pienesti housut alkavat puristaa tuolta alavatsasta ja vatsan kasvun näkee ainakin itse, ei sitä ehkä ihan vauvamahaksi voi vielä sanoa.
Ensimmäiset liikkeet olen jo tuntenut, eikä niitä kuplia enää voi sekoittaa ilmavaivoihin, mihin aina vedotaan ;o) Kyllä nämä tuntemukset ovat takuuvarmasti meidän vilkkaan pikkutyypin meuhkaamisia kohdun lämmössä ja kyllä se vain saa hymyn huulille.
...kyllä täällä ollaan edelleen, tukevasti raskaana. Jotenkin tuo oikea elämä vie mukanaan hyvin tehokkaasti aktiviteetteineen ja blogi meinaa jäädä.
Viikon kohokohta oli tiistaina, np-ultran ollessa vuorossa. Ja vaikka kyse on kolmannesta lapsesta, niin kummasti se näky siellä ruudussa vain sai kyyneleet silmiin ja me miehen kanssa katsottiin hiljaisina tuota uutta ihmettä. Siellä se meidän pikkutyyppi heilutteli käsiään kuin tervehtien.."heipä hei isi ja äiti, täällä sitä ollaan". Pikkutyyppi oli kiitettävän liikkuvaisella tuulella eikä meinannut pysyä paikallaan hetkeäkään vaan viuhtoi ja potki minkä ehti. Mies jo naureskelikin, että on nähtävästi tulossa isoveljiensä kaltainen tapaus. Kaikki oli normaalisti ja tyyppi oli juuri sen kokoinen kuin pitikin. Istukka on tällä hetkellä kohdunsuun edessä, mikä kaiketi selittää pienet vuodot tuossa alkuraskaudessa (ja kyllä se pelästytti..). Toivottavaa on, että istukka siirtyisi muualle nykyisestä olinpaikastaan..
Maha on pienesti pullahtanut jo esiin, mikä kai ei ole kovin epätavallista kun kyseessä on jo kolmas raskaus. Pienesti housut alkavat puristaa tuolta alavatsasta ja vatsan kasvun näkee ainakin itse, ei sitä ehkä ihan vauvamahaksi voi vielä sanoa.
Ensimmäiset liikkeet olen jo tuntenut, eikä niitä kuplia enää voi sekoittaa ilmavaivoihin, mihin aina vedotaan ;o) Kyllä nämä tuntemukset ovat takuuvarmasti meidän vilkkaan pikkutyypin meuhkaamisia kohdun lämmössä ja kyllä se vain saa hymyn huulille.
keskiviikko, 24. lokakuu 2007
Viikon kuulumiset
Pahoinvointi on helpottanut, vihdoin ja viimein. Nyt taas pystyy syömään ja maistuisihan se vaikka millä mitalla ;o) Tässä raskaudessa vain yritän saada hieman vähemmän noita turhia kiloja kerrytettyä, joten turha mässäily olisi hyvä pysyä poissa. Ei niin, että olisin jotenkin huolissani ulkonäöstäni tai pelkäisin ekstrakiloja, on niitä tullut edellisissäkin..
Varsinkin nyt kun pahoinvointi on hellittänyt, meinaa koko raskaana olon unohtaa. Kun missään ei tunnu fyysisesti mitenkään erilaiselta, on kaiken arjen tohinan keskellä vaikea muistaa, että joku siellä oikeasti köllöttelee. Tämä on toisaalta se pahin aika raskaudesta, kun vatsa ei ole kasvanut, eikä liikkeitäkään tunne ja pahoinvointiakaan ei löydy. Ei mitään merkkejä raskaana olosta..saati siitä, että onko lapsi edes elossa tms. Samat mietteet sitä on käynyt läpi kahdessa edellisessäkin raskaudessa, samat vanhat jutut toistuu ;o)
Mieli myllertää edelleen väsymyksen keskellä, mutta nekin myllerrykset vielä kaiketi laantuvat. Toivottavaa olisi..
Vauva: Sikiön vartalo alkaa suoristua. Kädet ja jalat pitenevät, ja kyynärpäät voi erottaa. Pienet sormet ja varpaat näkyvät selvästi. Silmäluomi peittää lähes koko silmän, ja huulet ovat kehittyneet. Sikiö voi alkaa hikotella, se voi kestää useita minuutteja kerrallaan.
Koko: Sikiöpussin läpimitta on n. 3,5 cm. Pää-perämitta 15-22mm. Paino 0,5g.
Äiti: Verenkiertosi huolehtii istukan ravinnonsaannista. Verimääräsi kasvaa viikolle 30 saakka. Tästä syystä sinua saattaa huimata. Ruumiinlämpösi nousee puoli astetta ja hemoglobiinisi saattaa laskea. Siispä: syö terveellisesti ja juo paljon vettä.
Varsinkin nyt kun pahoinvointi on hellittänyt, meinaa koko raskaana olon unohtaa. Kun missään ei tunnu fyysisesti mitenkään erilaiselta, on kaiken arjen tohinan keskellä vaikea muistaa, että joku siellä oikeasti köllöttelee. Tämä on toisaalta se pahin aika raskaudesta, kun vatsa ei ole kasvanut, eikä liikkeitäkään tunne ja pahoinvointiakaan ei löydy. Ei mitään merkkejä raskaana olosta..saati siitä, että onko lapsi edes elossa tms. Samat mietteet sitä on käynyt läpi kahdessa edellisessäkin raskaudessa, samat vanhat jutut toistuu ;o)
Mieli myllertää edelleen väsymyksen keskellä, mutta nekin myllerrykset vielä kaiketi laantuvat. Toivottavaa olisi..
Vauva: Sikiön vartalo alkaa suoristua. Kädet ja jalat pitenevät, ja kyynärpäät voi erottaa. Pienet sormet ja varpaat näkyvät selvästi. Silmäluomi peittää lähes koko silmän, ja huulet ovat kehittyneet. Sikiö voi alkaa hikotella, se voi kestää useita minuutteja kerrallaan.
Koko: Sikiöpussin läpimitta on n. 3,5 cm. Pää-perämitta 15-22mm. Paino 0,5g.
Äiti: Verenkiertosi huolehtii istukan ravinnonsaannista. Verimääräsi kasvaa viikolle 30 saakka. Tästä syystä sinua saattaa huimata. Ruumiinlämpösi nousee puoli astetta ja hemoglobiinisi saattaa laskea. Siispä: syö terveellisesti ja juo paljon vettä.
torstai, 18. lokakuu 2007
Faktaa ja muuta sellaista..
...rv 8+4
Neuvolan sain kuin sainkin varattua melkein viikko sitten, joten linjojen läpi oli jopa mahdollista päästä. Tuleva nla-täti vaikutti ainakin puhelimitse mukavalle, joten toivottavasti olisi sitä luonnossakin sitten. Ensimmäiseen neuvolakäyntiin on aikaa vielä melkein kolme viikkoa, mutta tässä arjen myllerryksessä se taitaa mennä kuin juosten. Ihan kuin viikot tähänkin asti.
Lapsi: Nyökkyasennossa oleva pää on suuri muuhun ruumiiseen verrattuna. Sormet voidaan jo erottaa, ja kasvonpiirteet alkavat tulla esiin. Silmät ovat niin kaukana toisistaan, että näyttää kuin ne olisivat pään sivuilla. Sydän on saanut lopullisen muotonsa, ja pieni umpilisäke alkaa kehittyä suolistoon. Rihma, joka liittää alkion istukkaan, on nyt kehittynyt napanuoraksi.
Koko: Sikiöpussin läpimitta on nyt n. 3 cm. Pää-perämitta 9-14mm.
Tällä hetkellä, näillä viikoilla pikkuinen on kutakuinkin tämän näköinen.
Äiti: Hormonit ovat saattaneet myös muuttaa maku- ja hajuaistiasi. Tätä olotilaa voidaan kuvailla näin: ”väsymystä, pahoinvointia, arat rinnat ja kahvi ei maistu”! Saatat hyvin joutua käymään pissalla useammin lisääntyneen verenvirtauksen vuoksi.
Pahoinvointi, joka väistyi jo vähän sivummalle, on ollut palailemaan päin. Ei kai sitä niin helpolla tarvitse kai päästäkään ;o) Kun vain muistaisi syödä tarpeeksi usein pieniä välipaloja, niin pysyisi olo parempana. Samoin tämä järkyttävä väsymys saa pahoinvoinnin voimistumaan, joten riittävä uni olisi tarpeen. No, kahden vilkkaan lapsen kanssa se ei aina ole mahdollista. Rinnat ovat arat ja mies on saanut täydellisen kosketuskiellon, näin arkojen en rintavarustukseni muista koskaan olleen. Vaikka mies taas muistaa saman äksyn tiuskijan kahdelta edelliseltäkin kerralta.. =D Kahvi ei maistu kuten ennen, eikä se maistu enää edes hyvälle. Höh. Ja sitten sitä miettii, että kuinka tiuhaan sitä juoksee loppuraskauden aikana vessassa kun siellä saa nytkin jo ravata kiitettävään tahtiin..
Poikien kanssa jutellaan vauvasta vähän väliä, mutta kuopus on päättänyt täysin, ettei meille kyllä tarvitse tulla mitään vauvaa. Hän kyllä hoitaa tuonkin pestin mielellään. Onneksi tulevalla isolla veljellä on vielä se 7 kuukautta aikaa tottua ajatukseen..
Neuvolan sain kuin sainkin varattua melkein viikko sitten, joten linjojen läpi oli jopa mahdollista päästä. Tuleva nla-täti vaikutti ainakin puhelimitse mukavalle, joten toivottavasti olisi sitä luonnossakin sitten. Ensimmäiseen neuvolakäyntiin on aikaa vielä melkein kolme viikkoa, mutta tässä arjen myllerryksessä se taitaa mennä kuin juosten. Ihan kuin viikot tähänkin asti.
Lapsi: Nyökkyasennossa oleva pää on suuri muuhun ruumiiseen verrattuna. Sormet voidaan jo erottaa, ja kasvonpiirteet alkavat tulla esiin. Silmät ovat niin kaukana toisistaan, että näyttää kuin ne olisivat pään sivuilla. Sydän on saanut lopullisen muotonsa, ja pieni umpilisäke alkaa kehittyä suolistoon. Rihma, joka liittää alkion istukkaan, on nyt kehittynyt napanuoraksi.
Koko: Sikiöpussin läpimitta on nyt n. 3 cm. Pää-perämitta 9-14mm.
Tällä hetkellä, näillä viikoilla pikkuinen on kutakuinkin tämän näköinen.
Äiti: Hormonit ovat saattaneet myös muuttaa maku- ja hajuaistiasi. Tätä olotilaa voidaan kuvailla näin: ”väsymystä, pahoinvointia, arat rinnat ja kahvi ei maistu”! Saatat hyvin joutua käymään pissalla useammin lisääntyneen verenvirtauksen vuoksi.
Pahoinvointi, joka väistyi jo vähän sivummalle, on ollut palailemaan päin. Ei kai sitä niin helpolla tarvitse kai päästäkään ;o) Kun vain muistaisi syödä tarpeeksi usein pieniä välipaloja, niin pysyisi olo parempana. Samoin tämä järkyttävä väsymys saa pahoinvoinnin voimistumaan, joten riittävä uni olisi tarpeen. No, kahden vilkkaan lapsen kanssa se ei aina ole mahdollista. Rinnat ovat arat ja mies on saanut täydellisen kosketuskiellon, näin arkojen en rintavarustukseni muista koskaan olleen. Vaikka mies taas muistaa saman äksyn tiuskijan kahdelta edelliseltäkin kerralta.. =D Kahvi ei maistu kuten ennen, eikä se maistu enää edes hyvälle. Höh. Ja sitten sitä miettii, että kuinka tiuhaan sitä juoksee loppuraskauden aikana vessassa kun siellä saa nytkin jo ravata kiitettävään tahtiin..
Poikien kanssa jutellaan vauvasta vähän väliä, mutta kuopus on päättänyt täysin, ettei meille kyllä tarvitse tulla mitään vauvaa. Hän kyllä hoitaa tuonkin pestin mielellään. Onneksi tulevalla isolla veljellä on vielä se 7 kuukautta aikaa tottua ajatukseen..
