rv 6+4

Pahoinvointi on astunut mukaan kuvaan jo hyvinkin voimakkaasti. Ruoka ei maistu ja paino on laskenut 1,5 kg raskauden aikana. Satsumat lievittävät hetken aikaa aaltoilevaa kuvotusta, mutta hetken päästä olo on taas yhtä heikko. Aamukahvin annos on tipahtanut puoleen ja päiväkahvi on jäänyt kokonaan pois kuvioista. Nukun reilun tunnin päiväunet ja illalla sänky kutsuu hyvin aikaisin puoleen, kun silmät eivät enää meinaa pysyä auki.

Mieli ei enää ehkä myllerrä niin paljoa kuin viikko sitten, vaikka olo edelleen on epätodellinen. Välillä sitä vain kuvittelee pian heräävänsä unesta ja kaikki on niin kuin ennen. Vaikka en tiedä, tahtoisinko asioiden enää olevan niin kuin ennen. Tämä pieni ihmisen alku kohdussani tuntuu jo kuuluvan kuvaan mukaan, osaisimmeko enää elää ilman sitä?

Silti se tuntuu järisyttävältä, että omat suunnitelmat ovat valuneet tyhjiin. Tuo pieni taimi tuli sekoittamaan koko pakan ja hyvin laaditut suunnitelmat. Äkillinen suunnan muutos ja täydellinen pysähtyminen tuntuivat aluksi jopa rangaistukselta, miksi juuri nyt? Toisaalta, onko aika koskaan muulloinkaan yhtään sen sopivampi?

Olo on kuitenkin kiitollinen. Kaksi edeltävää raskautta alkoivat vasta pitkällinen yrittämisen jälkeen. Ei ole sattumaa, että tämä päätti tulla näin yllättäen. Asiat eivät ole aina omissa käsissäni tai päätettävissäni. Joskus vain pitää uskaltautua heittäytyä suurempien käsien kannateltavaksi ja mukautua siihen, mitä on tulossa...